Olen kirjoitellut pieniä palasia kirjani valmistumisesta sinne ja tänne postauksiin, mutta en kokonaisuutena esitellyt koskaan, mitä olen tehnyt tai millainen kirjastani tulee. Nyt kun kirjan tekstiosat ovat valmiit ja kokonaisuus on siirtynyt taittoon, on aika tehdä tänne blogimaailmaan kattava esittely sekä kirjasta että kirjoitusprosessista. Poikkeuksellisesta julkaisen tekstin samanlaisena myös toisessa blogissani Ra(s)kas Keski-ikä, koska aihe liippaa sitäkin niin läheltä (suorastaan keskeltä).
Ideasta prosessiksi ja prosessista kirjasta - näin unelmat konkretisoituvat
Aloin kirjoittaa viime heinäkuussa tarinaa, joka hahmottui pala kerrallaan kokonaiseksi romaanin käsikirjoitukseksi. Mitään kirjaa tästä ei alun perin pitänyt koskaan tulla. Alkuperäinen ajatus oli luoda itselle kirjoitusharjoitus, jossa saan päätäni hieman auki, kun kaikenlainen luovuus oli korvien välistä kateissa. Annoin itse itselleni tehtävän kirjoittaa kaksi sivua päivässä ihan mitä tahansa tekstiä. Laatu- tai päämäärävaadetta ei ollut, pelkästään määrä, kaksi sivua. Huomasin alkukesästä, että liiallisen työnteon, väsymisen ja jonkinlaisen sielullisen staasin takia nuppi oli totaalisen jumissa ja tekstiä (ainakaan mitään kelvollista) en saanut aikaan.
Noin kuukauden kirjoitettuani huomasin kasassa olevan 20.000 sanaa. Siinä vaiheessa lupasin itselleni (ja tyttärelleni, suurimmalle kannustajalleni), että jos pääsen tässä tarinassa 40.000 sanaan, lupaan kirjoittaa tarinasta kokonaisen romaanin. Vielä siinäkään vaiheessa ei siis tavoitteena ollut kokonainen käsikirjoitus, vaan pelkästään hyvä tarina, joka jatkui ja jatkui.
Syyskuun alussa tuo ensimmäinen puolikas oli kasassa. Olin päässyt kirjoittamisen suloiseen maniaan, jossa tarina vie itse itseään ja minä toimin pelkästään jäljentäjänä. Joskus blogitekstejä tehdessä olen ehkä kertonut, että kun tarina lähtee juoksemaan, en enää ole kirjoittaja, vaan istun kyydissä. Kuulen tarinan sanat päässäni ja koetan jäljentää ne papereille. Tässä vaiheessa tekstiä syntyy valtavia sivumääriä päivässä. Kirjoittamista ei malta lopettaa, vaan se vie yöunet, pakottaa heräämään aikaisemmin ja tekemään viikonloput läpeensä. Tämä on ihana, uuvuttava ja hullu vaihe. Siitä yhtä aikaa nauttii ja kärsii.
Tarinan ensimmäinen versio oli valmis lokakuun lopussa ja sen jälkeen luin kokonaisuuden korjaten ja viilaillen läpi kolmeen tai neljään kertaan. Hauskaa oli, että siinä vaiheessa ajattelin olevani kokonaisprosessissa kovinkin pitkällä - vähänpä tiesin.
Käsikirjoitus lähti tarjouskierrokselle kotimaisiin kustantamoihin. Lopulta joulukuussa viime vuonna Momentum-kirjat tarjosivat kirjalle kustannussopimusta ja alkoi prosessin toinen vaihe. Kun nyt katson käsiksen ensimmäistä versiota, ristin käteni, että Vesa Tompuri näki sen läpi ja siellä sisällä tämän lopullisen tuloksen. En minäkään sitä ensimmäistä versiota olisi kustantanut.
Luojan lahjana sain kirjalle kustannustoimittajaksi Aleksandra Hintikan. Alan rautainen ammattilainen ja ihminen, jonka kanssa ajatukset tekstistä sekä työn tekemisen rytmi kävivät täydellisesti yhteen. Aleksandra luki ja antoi palautteen tekstistä (hän oli muuten minun lisäkseni ensimmäinen, joka tekstin kokonaan luki). Alkoi korjaaminen, editointi ja tekstin muokkaaminen kirjoittajaansa paremmaksi. Ja sitä Aleksandra teki. On puhtaasti hänen ansiotaan, että tekstistä tuli juokseva, dynaaminen ja kiinnostava. Omin avuin en olisi tarinassa päässyt koskaan niin pitkälle kuin se lopulta meni. Kokonaisuus on tasapainoinen, rönsyt on putsattu pois ja tarina on alusta saakka lukijaa kiinnostava.
Editoinnin lomassa sain kirjalle kannen. Tämäkin oli hauska sattuma. Tarina oli mennyt tutustuttavaksi graafikko Iiris Kalllungille. Hän laittoi viestin, että sai tekstistä suoraan vision, millainen kannen piti olla. Ja kovinkaan paljon muutoksia ei tehty. Ajatus oli niin sanotusti "ykkösellä sisään" teos. Pidän Iiriksen ideasta, joka kuvastaa kirjan moniäänisyyttä. Asioita katsotaan yhtä aikaa monesta ikkunasta. Olen myös oppinut tunnistamaan Iiriksen käsialan muissa kirjoissa. Ihanan herkkä ja tunnistettava tapa luoda graafista taidetta.
Kirjaa editoitiin kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella korjattiin sisältöä. Koko kirja alku kirjoitettiin uusiksi. Teksti ei ollut oikein juokseva ja seassa oli liikaa sekä toistoa että puuduttavaa jorinaa. Tarinaan tehtiin oikeastaan kokonaan uusi alku ja tapahtumat aloitettiin aikaisemmin kuin alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Sen lisäksi kirjasta häivytettiin yksi hahmo pois ja hänen osuutensa tarinasta peilautuu muiden hahmojen kautta. Tajusin Aleksandran idean nerokkuuden vasta viimeisellä lukukerralla. Se on se pieni ero ammattilaisen ja wanna-be -kirjailijan välillä.
Toinen kierros keskittyi enemmän yksityiskohtiin, tekstin nyansseihin ja viimeiseen hiontaan. Kolmannella kerralla katsottiin enää kieltä ja kieliasua paremmaksi. Viimeisellä kierroksella varsinaiseen sisältöön ei juuri puututtu.
Korjaaminen ja oman tekstin muuttaminen teki alussa hieman kipeää. Olin omasta mielestäni työstänyt omat ajatukseni loppuun ja tuntui oudolta, että joku näkee saman tekstin niin vajavaisena. Mutta kun lopputulosta katsoo, olen valtavan kiitollinen siitä raa'an rehellisestä palautteesta ja kehitysideoista, joita Aleksandralta sain. Kun tekstiä katsoo ulkopuolisena, sitä on helpompi tarkastella tulevan lukijan näkökulmasta. Ja se näkyy myös tuossa lopputuloksessa. Tällä kokemuksella en suosittele kenellekään omakustannetta - ainakaan niin, ettei sitä ole toimitettu. Ja yhtä paljon suosittelen myös uskomaan kustannustoimittajan visioihin. Turha ylpeys ja itseriittoisuus ei tuossa kanna hedelmää.
Tällä hetkellä kirja on taitossa. Viimeisen kuukauden ajan valmis teksti muutetaan kirjamuotoon ja painetaan. Oletus olisi, että valmista on kesäkuussa. Sen jälkeen alkaa markkinointi ja myyntityö, jotta valmiit kirjat löytävät lukijansa.
Snipetit sisällöstä - mistä kertoo Niin kuin me sen muistamme
Ensin tarinaan muodostui pääpari, Pekka ja Anne, joiden elämää hahmottelin. Oli keski-ikäinen aviopari, jonka lapset olivat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Parilla oli käsissään elämä, josta ei tullutkaan sitä, mitä piti. Unelmat siitä, että elämä alkaa lasten jälkeen oli kuollut ja käsissä oli liitto, joka teki kuolemaa. Kirjan ensimmäinen kantava teema on elämän käännekohta, jossa on pakko tehdä ratkaisuja, että jaksaa eteenpäin. Mitä tehdään avioliitolle, joka ei enää hengitä? Kirjassa kummallakin on siihen omat ratkaisumallinsa.
Päähahmojen oheen kasvoivat sivuhahmot Elina ja Make ja viimeisinä Eija sekä Pekan äiti. Syntyi kirjan toinen kantava teema. Mitä tapahtuu, kun omat vanhemmat vanhenevat ja entisistä huoltajista tulee huollettavia. Tarina käsittelee sattumalta nyt erittäin ajankohtaiseksi muodostunutta läheishoivan teemaa. Miten hankalaa on sijoittaa omista vanhemmista huolehtiminen elämään, joka on jo valmiiksi ilmatiivis. Miltä tuntuu, kun olet haaveillut lasten kasvattamisen jälkeen omasta ajasta ja sen ajan varastaa muistisairas vanhempi? Vuosi sitten teema ei ollut edes niin trendikäs kuin nyt.
Kirja on tyylipuhdas sukupolviromaani lama-ajan lapsille - minun ikäisilleni. Meille jäi 1990-luvusta tietyt traumat ja takaumat, joita olemme jahdanneet koko työelämän. Pelkäämme kroonisesti työn menettämistä ja työn arvo on meille ylikorostunut. Määritämme itsemme ja muut sen kautta, mitä kenenkin käyntikortissa lukee. Työ on se suurin Jumala, joka määrittää ajankäyttöä, ihmissuhteita, sosiaalista statusta. Ja siinä sivussa se imee meidät kuiviin jättäen läheisille pelkät kuoret. Kirjassa mietin, onko se oikeasti sen arvoista. Uskon, että ikäryhmäni tunnistaa kirjan tarinasta paljon itseään. Tarinasta on tarkoituksella tehty enemmän samaistuttava kuin uutta opettava.
Kirja on kirjoitettu moniäänisesti. Samaa kohtausta katsotaan useammasta näkökulmasta. Haluan paljastaa sen, miten yksi asia voidaan nähdä usealla eri tavalla tai kuinka paljon meille syntyy miskommunikaatiota siitä, ettemme osaa keskustella tai avata itseämme tarpeeksi. Teemme oletuksia ja jätämme käsittelemättä asioita, jolloin elämä menee enemmän solmuun kuin pitikään. Noiden solmujen avaaminen on lopulta vaikeaa, kun on riittävästi kasvettu erilleen.
Kirjan moniääninen rakenne sekä tapahtumien tarkastelu pään sisältä ulospäin erottavat sen muista teoksista. Teksti sisältää paljon pohdintaa ja oman minän ajattelua. Jokainen hahmo tekee itsereflektiota elämästään ja koettaa edes itse päästä selville, mitä ajattelee. Vuoropuhelua hahmojen välillä on tarkoituksella todella vähän. Asioita selitetään enemmän ikään kuin BB-talon päiväkirjahuoneessa.
Myös paikan ja kielen suhteen on tehty selkeitä valintoja. Kirjaa ei ole sijoitettu mihinkään tiettyyn paikkaan. Tapahtumat voisivat tapahtua missä tahansa Suomalaisessa kaupungissa. Tällä on haluttu pitää fokus hahmoissa. Paikat eivät muodosta kirjaan pääosan esittäjää, eikä kirjalla ole tarkoitus liimata tarinaa mihinkään päin maatamme. Totta kai mielikuvissa olen sijoitellut juttuja tuttuihin paikkoihin, mutta mitään kokonaisuutta kirjan ympäristö ei muodosta.
Kieleksi valitsin yleispuhekielen. Jätin murrejutut automaattisesti pois, etteivät ihmiset leimaannu mihinkään tiettyyn kielialueeseen. Ja puhtaan kirjakielen jätin pois kahdesta eri syystä. Yleispuhekieli antaa hahmoille inhimillisemmän kuva. He eivät ole hahmoja, vaan aitoja ihmisiä. Ja toiseksi en ehkä osaisi kirjoittaa niin kaunista suomea, että sitä viitsisi sivuille raapustaa. Rakastan kaunista kirjakieltä - vaikka sellaista, mitä Minna Rytisalo kirjoittaa, enkä edes yritä jäljentää sellaista. Olen suutari, joka mielellään pysyttelee lestissään. Kielivalinta antaa kirjalle omaleimaisemman kuvan, joka toivottavasti jää myös lukijan mieleen. Kolmas kielivalintaan johtava tekijä on lukemisen nopeus. Kirjan kieltä on nopeaa lukea ja se palvelee myös mahdollista äänikirjaa, jos sellainen sattuisi tulemaan (tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa)
Kirja ei ole minun tarinani. En ole kukaan hahmoista, enkä kerro omasta elämästäni. Hahmot sekä heidän elämänsä on puhdasta mielikuvitusta, joka voisi tapahtua kenelle tahansa. Sanoja, lauseita, impressioita ja muuta sälää on lainattu sieltä sun täältä. Kukaan hahmoista ei kuitenkaan vastaa millään tavalla ketään tosi elämän ihmistä. Ainoa asia, missä annoin periksi omalle elämälleni on se, että yksi hahmoista on sivuammatiltaan hieroja. Minulle tuttua on keski-ikäisten ihmisten elämä. Tällaista kirjaa ei uskottavasti voisi kirjoittaa kukaan muu kuin ihminen, joka tätä elämänvaihetta elää todeksi. Olen jo kymmenen vuotta kirjoittanut blogia keski-ikäisyydestä, joten on pelkästään oikein muodostaa aiheen ympärille myös kokonainen kirja.
Miksi tämä kirja on tehty?
Aina suurin kysymys on motivaatio. Miksi olen kirjoittanut kirjan ja miksi haluan jakaa tarinan lukijoille? Ensimmäinen vastaus on, että en ainakaan rahasta. Minun tasollani kirjoja kirjoitetaan rahalla, ei rahasta. Rehellisesti sanoen kirja on minulle investointi, jossa on sielun rippeiden lisäksi kiinni myös pääomaa.
Ensimmäinen ja suurin motivaatio on unelma. Kirjan kirjoittaminen on ollut suurin - ja ehkä ainoa -unelmani....no aina. Olen yrittänyt saada kasaan kokonaista romaanin käsikirjoitusta pariinkin kertaan siinä onnistumatta. Ilmeisesti ensin piti elää ne kuuluisat ruuhkavuodet loppuun, että oli aikaa keskittyä kirjoittamaan. Enemmän kuin lahjakkuutta, vaatii romaanin tekeminen paksuja pakaralihaksia, sitkeyttä ja uskoa omaan tekemiseen. Lahjakkuuskaan ei kanna kuin tiettyyn pisteeseen saakka - suurin osa tekemisestä on raakaa työtä. Tekstin saattaminen kirjaksi vaatii myös nöyryyttä - valtavasti nöyryyttä ja kykyä epäonnistua, korjata ja tehdä uudelleen. Kun kirjoittaa kaksi sivua päivässä, voi hyvin olla, että siitä pyyhitään seuraavana päivänä 1,5 sivua pois ja aloitetaan alusta. Ja yhtä paljon nöyryyttä vaatii se, kun kustannustoimittaja ehdottaa koko alun poistamista ja tekemistä uusiksi. Silloin otetaan kynä käteen ja kuunnellaan itseään viisaampaa. Ensimmäisessä korjauksessa tekstistä kirjoitin uusiksi 15%. Tulepa silloin puhumaan lahjakuuden riittämisestä.
Minulle riittää toteutunut unelma. En usko tehneeni uutta Sinuhea tai edes Alastalon salissa. Olen tehnyt hyvän tarinan, joka kantaa alusta loppuun. Olen luonut viihdekirjallisuuteen kuuluvan romaanin, joka tulee antamaan lukijoille hetken poissa arjesta. Uskon tarinan toimivan vertaistukena kaikille keski-iän kourissa kamppaileville, joiden elämä ei ole sitä, mistä joskus unelmoitiin. Olen melko varma, että kirjan lukijat toteavat moneen kertaan "Noin just!" ja kokevat, että joku ymmärtää heitä. Kirjan hahmot ovat samaistuttavia, uskottavia ja jotenkin normaaleja. Noin voisi käydä kenelle tahansa meistä.
Uskon myös kirjan teemojen kiinnostavan lukijoita. Omien läheisten hoivatarve, vanhempien vanheneminen yhdistettynä suomalaisen hyvinvointivaltion kuolemaan ovat näin vaalien alla erittäin kiinnostava ja puhuttu aihe. Meistä jokainen on vähän huolissaan siitä, mitä Suomi Oy:lle on tapahtumassa ja miten se vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Työelämän vaatimusten koveneminen ja sen uuvuttaminen ovat asia, jota jokainen meistä kokee jossain vaiheessa työelämää. Samoin kuin sukupolvikokemus siitä, miten yhtäkkiä olemme työmarkkinoille pelkkää kallista jätettä.
Haluan kirjallani auttaa. Kirjan moniääninen tarina näyttää, miten hankalaa on kommunikoida vuosien ja vuosikymmenten avioliitonkin jälkeen. Emme osaa puhua - emmekä edes kuunnella. Kun emme ymmärrä, teemme virhetulkintoja, jotka johdattavat meidät harhapoluille. Miten kauan ihmisten on oltava yhdessä ennen kuin voi antaa periksi? Tälläkin hetkellä jopa tämän blogin lukijoista löytyy taatusti iso nippu heitä, jotka pohtivat tätä arjessaan. Lukekaa kirja ja miettikää, voiko asiat ratkaista noin vai viisaammin.
Olen valtavan ylpeä tarinasta ja kokonaisuudesta, jonka olen saanut yhteistyössä kustantajan ja kustannustoimittajan kanssa aikaan. Tarina on kiinnostava ja ehjä kokonaisuus. Se kantaa ensimmäisistä sivuista alkaen loppuun saakka ja vaikka tarina itsessään ei ole monimutkainen, on se viihdyttävä ja samaistuttava. Kirja on keski-ikäisen miehen kirjoittamaa "annipolvaa" parhaimmillaan.
Loppuliuku - taitosta valmiiksi kirjaksi
Nyt kirjan elämä jatkuu taittajan käsissä. Sieltä se tarkistuksen jälkeen siirtyy painoon ja valmista pitäisi olla kesäkuun aikana. Tarkkaa päivämäärää minullakaan ei tällä hetkellä ole, mutta oletettavasti se on jossain kesäkuun puolenvälin ja lopun välissä.
Kirja on tällä hetkellä jo kirjakauppojen ennakkomyynnissä. Sen löytää Suomalaisen Kirjakaupan, Adlibriksen sekä Prisman verkkokaupoista joko hakemalla kirjailijan (Toni Jouhkimo) tai kirjan (Niin kuin me sen muistamme) nimellä.
Valmista kirjaa tullaan myymään verkkokauppojen lisäksi kustantajan, Momentum-kirjojen verkkokaupassa. Ja totta kai kirjaa saa (hieman halvemmalla ja omistuskirjoituksella) kirjoittajalta itseltään. Laittamalla viestin joko sähköpostitse (pesu.neljassakympissa@gmail.com) blogin kautta tai blogin Facebook-sivujen kautta minuun saa yhteyden ja toimitan kirjan postissa heti, kun sen itselleni saan. Ennakkotilauksia otan vastaan jo nyt. Minulla on kustannussopimuksen mukaisesti tulossa kirjaa muutaman sadan kappaleen erä, joka oletettavasti on nopeasti myyty, joten tässäkin kannattaa olla nopea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti