lauantai 22. lokakuuta 2016

Koljonvirralta kaljatölkkiin - Sandels

Himoitsin jo keväällä kirjakaupan hyllyillä loistanutta Robert Brantbergin kirjoittamaa eversti Johan August Sandelsin elämänkertaa. Voin hyvin tunnustaa, että kirjan kansikuva kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Kannessahan majailee Olvin Sandels-tölkistä tuttu piirros. Sandels on kuitenkin paljon suurempi kuin etiketin hahmo tai edes Vänrikki Stoolin tarinoiden sankari. Eversti Johan August Sandels on oiva sotapäällikkö, jonka kautta on helppo kertoa koko Ruotsi-Suomen historiaa Kustaa III:n maasotien sekä Suomen sodan ajalta 1800-luvun alussa.

Kirja on kirjoitettu enemmän sodan tai ajan- kuin henkilön kuvaksi. Sandells sitoo Suomen sodan historiaa ja hänen kauttaa tuota historiaa on luontevaa kertoa. Sotaa saadaan eräällä tavalla henkilöityä ja tapahtumat tuntuvat inhimillisemmiltä. Näkökulma tuo meille vieraampaan historiajaksoon terävyyttä ja mielenkiintoa.

Itse kiinnostuin Suomi-Ruotsin ja ennen kaikkea Ruotsin suurvalta-ajan historiasta Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijonan kautta ja olen sen jälkeen lukenut kyseisen ajan teoksia ja Ruotsin historiaa enemmänkin. Ennen Sandelsin elämänkertaa hankin jo omaan kirjahyllyyni Kustaa III:n maasodat -teoksen, jossa kuvattiin muun muassa taisteluja Savitaipaleella ja Ristiinassa. Sandels kirja antoi noille taisteluille uutta näkökulmaa.

Kirja sinällään on kronologinen kertomus Sandelsin elämästä. Sandels kulkee Tukholmasta Suomeen ja lopulta päätyy hallitsemaan Ruotsin valtaamaa Norjaa. Ura on pitkä ja nousujohteinen koko ajan ja Sandels pysyy jopa poliittisesti puhtoisena huolimatta siitä, että joutuu osaksi Anjalan liiton vehkeilyä.

Hienona kuriositeettina on kirjan aloittaminen kuvauksella Koljonvirran taistelusta. Taistelu oli melko merkityksetön ja sodan lopputuloksen kannalta mitätön taistelu, mutta Runegerg nosti sekä taistelun että Sandelsin kunniaan kertomuksellaan Vänrikki Stoolin tarinoissa. Sandelsin legendaa on minusta onnistuneesti osattu myös hyödyntää Olvin markkinoinnissa.

Merkittävä sotastrategi ja henkilöstöjohtaja

Kirjan perusteella Sandels oli kyllä maineensa ansainnut. Hän osasi valita taistelut, jotka taisteli ja onnistui johtamaan joukkojaan niin, että mahdollisuudet voittoon olivat olemassa, vaikka miehinen alivoima vaivasikin. Sandelsia voidaan myös pitää eräänlaisena sissisodan edelläkävijänä. Kirjassa on kuvaus siitä, kuinka suomalaiset sotajoukot tekivät venäläisille hallaa, hyökkäämällä huoltokuormaston kimppuun, minkä seurauksena Kuopioon linnoittautuneet venäläiset jäivät ilman ruokaa ja ammuksia.

Sandels kuvataan kirjassa taitavaksi strategiksi sekä esimieheksi, joka pyrki säästämään mehiään silloin, kun heitä ei ollut tarpeen uhrata. Tuohon aikaan suhteutettuna Sandels olikin melkoinen hr-manageri ja henkilöstöjohtaja.

Sujuvaa tekstiä ja täyttä asiaa

Pidin kirjasta useammastakin syystä. En ollut kirjoittajan tuotantoon aiemmin törmännyt, mutta meinaan kyllä törmätä jatkossa. Brantberg on asiansa osaava kirjoittaja ja sotahistorioitsija. Mutta sen lisäksi myös hyvä kirjoittaja. Kirja on kirjoitettu kuivan historiateoksen sijaan tarinaksi ja edes jatkuva paikkojen ja ihmisten luettelu ei tee kirjasta puuduttavaa. Kirja ei sinällään tarkemmin kerro tuon ajan taistelutapoja tai kuvaa 1800-luvun sotaa tai elämää, mutta antaa kyllä kuvan, missä ja miksi sodittiin sekä myös aseista ja apuvälineistä, joita käytettiin.

Toinen kirjan mielenkiinto on se, että se sisältää taistelukuvauksia minulle tutuista paikoista. Rantasalmen tai Mikkelin merkitys historiassa nousi aivan uuteen sfääriin tämän luettuani ja ymmärrän nyt muutamien näkemieni muistomerkkienkin taustan.

Suosittelen kirjaa historiafriikeille, jotka kaipaavat hieman pirteämpää teosta puhtaasti puuduttavien sotakuvausten lisäksi. Jotta tuosta 1800-luvun historiasta pääsisi paremmin perille, niin se vaatii tuekseen muutakin lukemista kuin tämän. Suosittelen muutenkin tutustumaan Suomen 1800-luvun historiaan. Suomi oli osana suurvaltojen valtapeliä ja joutui osin ilman omaa syytään sotatantereeksi liittyen tavallaan myös Napoleonin sotaretkiin.

Hyvänä knoppina - Johan August Sandels oli Suomen toiseksi viimeinen sotamarsalkka - viimeinen oli Marsalkka Mannerheim.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kohti itsenäisyyspäivää - Roope Lipasti: Linnan juhlat

Edellisellä kirjastoreissulla kassista puuttuivat vielä kaikki kevyemmän osaston kirjat ja vasta-palautettujen hyllystä bongasin tämän itselleni lukemattoman Roope Lipastin kirjan Linnan juhlat. Kirja on kirjoitettu 2015, eikä siis ole edes uusin kirjailijan teos. Vuonna 2016 Lipastilta on tullut jopa kaksi teosta Virtanen ja Euroopan historia sekä Viimeiset polttarit.

Roope Lipasti on hämmästyttävän monipuolinen kirjailija, joka on kirjoittanut lähes kaikkea kirjoittamisen arvoista blogista aina oopperan librettoon ja lastenkirjoihin saakka. Itse olen suuri Lipasti-fani, sillä hän kuuluu näihin käännöskirjailijoiden joukkoon, jotka osaavat kääntää arkitodellisuutta sopivasti 45 astetta, jotta harmaa tosielämä löytää uusia värejä ja saa kaiken näyttämään vähän koomisemmalta. Kirjailija jatkaakin sitä samaa perinnettä, joka on jo Arto Paasilinnan ajoilta tuttu - siis keksitään tarina, joka periaatteessa voisi olla totta, mutta ei kuitenkaan.

Linnan juhlat on kertomus Hannusta, jonka elämä syöksyy raiteiltaan potkujen ja avioeron vuoksi. Juuri ennen lopullista ratkaisua Hannu tapaa persoonan treenaaja Mikon. Tästä alkaa huikea seikkailu, jossa Mikon missio on tehdä Hannusta jälleen elämänhaluinen päämääriään jahtava ihminen. Tarina huipentuu kirjan nimen mukaisesti linnan juhliin.

Tarina juoksee hienosti eteenpäin koko kirjan ajan, mutta kirjan aikajanaa on välillä vaikeaa havaita - tapahtuuko tarina viikossa, kuukaudessa vai vuodessa. Tarinassa on lipastimainen twistinsä, mutta jotenkin se ei nouse samanlaiseen lentoon kuin vaikkapa Perunkirjoitus. Kirjassa on myös joitakin sivulankoja, joita ei päätarinaan ole saatu kunnolla sidottua. Mutta noistakin huolimatta tarina on kiinteä kokonaisuus.

Kirja pitäytyy Lipastin edellisten kirjojen tyyliin siinä, että päähahmoja on vähän. Jos Perunkirjoitus kertoi kahdesta henkilöstä, niin tässä määrää sentään oli vähän kasvatettu. Hahmoista on tehty traagisempia kuin aiemmissa teoksissa ja kokonaisuutena Linnan juhlien kontrastit komedian ja tragedian välillä ovat suuremmat kuin ennen. Kirja onkin enemmän komedian asuun puettu tragedia kuin pelkkä hassu kirja.

En pitäisi tätä Roope Lipastin ykkösteoksena, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen se on.

Lipasti muuten kirjoittaa blogia Kotivinkin sivuilla, kannattaa käydä lukemassa hänen ajatuksiaan perhe-elämästä ja vanhemmuudesta.

http://www.kotivinkki.fi/blogit/teini-talossa