Monialajulkkis - Tuomas Enbuske

 

Elämänkertoja kuunnellessa ei koskaan kannata pitäytyä henkilöissä, joista jo lähtökohtaisesti pitää. Monesti on arvokkaampaa antaa ääni sellaiselle ihmiselle, joka ei itseä juuri resonoi, mutta on muuten jollain tapaa kiinnostava. Minulle tällainen henkilö on Tuomas Enbuske. En ole juurikaan katsonut hänen tv-ohjelmiaan ja ääntäkin olen kuunnellut suht säästäväisesti Aamutiimin jälkeen.

Enbuske on eri ihmisille eri asioita. Toisille (kuten tällaiselle radiofanille) hän on tunnettu radiojuontaja sekä podcast-host. Toisille taas tv:stä tuttu kärkevä haastattelija ja kolmansille huippuluokan twitteristi (nykyinen Thredu). Jo tuo pelkästään kertoo, että miehellä on ollut mittava ura julkisuudessa ja tunnettuutta on tullut monikanavaisesti pitkältä ajalta. Onhan julkisuuden ponnahduslautana tunnetusta KissFM:n Aamutiimistä kulunut jo kolmekymmentä vuotta.

Enbuske on mielipiteitä jakava persoona. Hänestä ollaan mieltä. Haastattelijana hänet tunnettiin suht kärkevästä tyylistään sekä kyvystä älykkääseen keskusteluun. Julkisen puolen lisäksi Enbusken nimi on vilahdellut monissa yksityiselämään liittyvissä tapahtumissa aina hometalosta huumeongelmaan. 

Tarinaan tartuin kahdesta syystä. Kirjan kirjoittanut Tuomas Marjamäki on suosikkikirjoittajiani kotimaisessa elämänkerturuudessa ja toinen, pragmaattisempi, syy oli, että kirja tuli vastaan uutuustarjontavirrassa. Tämän kirjaan pariin en hakeutunut tarkoituksella, vaan se tuli eteeni jäätteenmäen faksin lailla.

Monisärmäinen tarina

Marjamäen kyky kuoria ihminen paljaaksi ei pettänyt tälläkään kertaa. Enbusken elämänkerta on alaston, jopa myötähäpeään saakka avoin ja kaikki arvet aukova. Mitään menneisyyden peikkoja ei jätetä penkomatta ja tarinoiden taustat sekä lopputulokset kerrotaan kokonaan auki. Tämä on se paljaus, mitä kaipasin siinä aiemmin lukemassani Björn Borgin elämänkerrassa. Verrattuna tähän Marjamäen kirjaan se Borgin kirja oli pelkkää villasukissa hipsuttelua. 

Tarinan täysi avaaminen vaatii kohteelta paljon. Tekstistä kuulee, että Enbuske on tehnyt paljon terapiatyötä menneisyytensä kanssa. Asioita on pohdittu, punnittu ja muisteltu. Julkisuuden kääntöpuolena on tullut vastaan karikoita ja julkisuus, varakkuus sekä menestys itsessään ovat sekoittaneet päätä monella tapaa. Tarina on Suomen pieneen julkkismaailmaan suhteutettuna aivan omaa luokkaansa. Kohteella ei ikää kuitenkaan ole vielä viittäkymmentä.

Äänikirjassa minua viihdytti se, että Enbuske itse lukee tarinansa. Se kuulostaa välillä koomiselta, kun henkilö kertoo itsestään kolmannessa persoonassa, mutta oman tarinansa lukijana Enbuske antaa tarinalle vielä lisäsyvyyttä. En usko, että tätä olisi tehnyt kukaan paremmin. Uskallan jopa väittää, että tämä teos toimii äänikirjana paremmin kuin kirjana.

Ei myötähäpeää, koska ei ole häpeää

Vaikka Enbuske on kokenut, noussut, vajonnut ja noussut taas, ei teoksessa ole minkäänlaisia häpeän sävyjä. Tarinan nuotti on hyvin inhimillinen, oppiva ja jossain määrin nousujohteinen. Enbusken elämä noudattaa kummallisesti romaanin kaarta. On alku, keskikohta ja loppu. Minuun vetoaa aina tarina, jossa henkilö oppii itsestään uutta ja kasvaa vielä aikuisenakin uusiin mittoihin. Arvostan myös sitä, että omaa elämää ei hävetä, eikä siitä kertominen kaikkine kivenkoloineen synnytä mitään tarvetta peitellä. Jos samalla henkilöllä on huumeongelma sekä vahva uskoontulemisen kokemus, on siinä välissä varmaan tapahtunut paljon.

Enbusken kuva, joka minulla kirjan aloittaessa oli, muuttui täysin. Koska kyse on Enbuskesta, en usko sen kiinnostavan häntä pätkääkään, mutta sanonpahan, että nyt pidän Tuomaksesta enemmän kuin ennen kirjaa. 

Tuomas Marjamäki - Tuomas Enbuske, elämänkerta [sic]

Docendo, 2025

Äänikirja

Sattumakuuntelu

Jääkiekkoilijan huumekoukkaus - Marko Jantusen tarina "Läpi helvetin"

Viime vuoden ehkä kohutuin teos urheiluelämänkerroissa oli Marko Jantusen tarina "Läpi helvetin". Kirja ei ehkä herätä intohimoja jääkiekollisilla eväillä, vaan ihmisen tarinalla. Miten kertoo tarinan mies, joka sai kaiken ja menetti kaiken ja vähän yli? Miten rehellinen tarina voi syntyä jääkiekkoilijalta, joka vaipuu yleisön suosikista katuojaan ja käräjille saakka. Tämähän oli pakko lukea!

Minulle Jantunen oli ennen tätä kirjaa lähes tuntematon henkilö. Kyseessä on SM-liigan yksi kirkkaimpia tähtiä 90-luvun alussa ja Ruotsin Elitserienin todellinen stara 90-luvun puolivälissä. Jantunen kävi kolkuttelemassa myös taalaliigan portteja luomatta kuitenkaan uraa pohjois-Amerikassa. Taidollisesti menestymisen mahdollisuudet olivat olemassa, mutta suosionhimo ja kärsimättömyys toivat miehen takaisin Ruotsiin ja lopulta uudelleen SM-liigaan 2000-luvun alkuvuosina. Jo tuo riittäisi tarinaan monelle, mutta Jantuselle tuo oli vasta kirjan ensimmäinen puolikas.

Tarina muodostuukin mielenkiintoiseksi, kun Jantunen kertoo siitä, miten pikkuhiljaa alkoholi otti yhä isompaa roolia elämässä ja lopulta vei koko elämän raiteiltaan. Alkoholi vaihtui lopulta huumeisiin ja hotellihuoneet vaihtuivat samalla katuojaan ja kaukaloiden tähdestä tuli koditon narkkari ja varas. Päätepiste alamäelle tuli siinä vaiheessa, kun ohimolla oli pistooli, jonka omistaja vaatii ylisuuriksi kasvaneita velkoja maksuun. Tarina on huikea ja valitettavasti tosi!!

Kun luin kirjaa, niin hoin koko ajan mielessäni kirjoittajalle ohjeita "Ei noin!", "Älä tee sitä!", "Tyhmä, tyhmä, tyhmä!!"

Kirja ei ole tarina jääkiekkoilijasta, vaan kirja on tarina ihmisestä, joka joutuu lopulta selviämään. Kirja on yksi parhaista alkoholistien selviämistarinoista ja loistava opetus kaikille siitä, että menestys ja raha eivät tuo onnea, jos niitä ei osaa käsitellä. Jantusen tarina on paljas ja tarkka kuvaus siitä, kuinka se elämä vedetään totaalisesti viemäristä alas - sekä siitä, kuinka viemäristä myös pääsee ylös, jos haluaa. Kirjassa Jantunen myös erittelee hienosti sen, miksi hänelle kävi niin kuin kävi. Jantusen motiivi urheilulle oli se, että hän halusi huomiota ja olla "joku". Alkoholi tuli mukana vähän kuin paremman elämän sivutuotteena, mutta vei "vahingossa mennessään". Kirjan oppi onkin osin siinä, että tarinassa näkee, miten helposti elämässä suistuu pois raiteiltaan ja kuinka alkoholisteja tulee myös hyvien perheiden vesoista.

Kahdedin monesti ihmisiä, joilla on kaikkea. Tämä kirja näytti, että he joilla näyttää olevan kaikkea, on myös ongelmia vähän isommassa mittakaavassa kuin meillä muilla. Jantuselta vaatii isoja kiveksiä kertoa tarinansa, mutta kiitän lukijana siitä, että tarina on kerrottu. Rahaa tuli kiekon pelaamisella niin, että sitä olisi riittänyt normaaliin elämään varmasti helposti, mutta sitä myös toisesta taskusta valui ulos monen meikäläisen vuosipalkan verran.

Tämän kirjan paras anti voi olla niille junioreille, jotka janoavat menestystä ja jetset-elämää. Menestys ja high life voivat tuoda samasta ovesta mukanaan myös sen tason ongelmia, jotka vievät menestyksen hedelmät mennessään. Jos tämä kirja pelastaa yhdenkin junnu-urheilijan joutumasta samoille teille Jantusen kanssa, niin  kirja on tiennyt paikkansa. Toivoisinkin, että tämä otettaisiin junioriseuroissa pakolliseen lukemistoon varoittavana esimerkkinä.

Minulle Jantusesta ei kirjan jälkeen jäänyt kuva menestyneenä urheiljana, vaan ihmisenä, joka on selvinnyt. Enemmän kuin kiekkoilijaa, kunnoitan ihmistä, joka otti itseään niskasta, koska oli pakko.

Karvapalloa jahtaava kaljupää

Millainen on elämänkerta, jonka kirjoittaja avaa pääkoppansa ja suurin osa kirjasta kertoo tunteista ja ajatuksista? Millainen on urheilijaelämänkerta, jossa urheilu on statisti verrattuna siihen kamppailuun, jota päähenkilö käy päänsä sisällä. Se on kirja nimeltä "Andre Agassi". Jo kirjan alku vie mennessään - pitkä alkukohtaus kertoo valmistautumisesta viimeiseen peliin, jonka jälkeen Agassin ura olisi ohi. Mahtava kuvaus niistä tunteista, joita ammattiurheilija voi kokea mennessään kentälle.




Kirjan päätyminen luettavaksi oli jo kumma tarina. Kuulin, kun suurin radioidolini Jaajo puhui tästä Aamulypsyssä ja tarina jäi mieleen. Sitten hieman myöhemmin huomasin kirjan alepokkari-laarissa, jossa myytiin pokkareita kolme kympillä. Tämä oli "se kolmas" eli ns. täytekirja.




En ole tennisihminen, enkä mikään Agassi-fani. Ennen kirjaa tiesin koko hepusta ainoastaan sen, että hän seurusteli Brooke Shieldsin kanssa ja hänen huhuttiin joutuneen Barbra Streisandin puumaamaksi.


Agassin kirja kertoo kaunistelematta kamppailusta, jota pelaaja kävi kentillä, mutta vielä enemmän itseään vastaan. Agassi kertoo läpi kirjan, kuinka oikeasti vihasi tennistä, mutta nousi maailmanlistan ykköseksi. Kirja onkin hyvää lukemista niille junioriurheilijoiden isille, jotka ovat päättäneet toteuttaa omia unelmiaan lastensa kautta.


Kirja ei sorru urheiluelämänkertojen perusongelmaan eli siihen, että mekaanisesti luetellaan tekijän saavutuksia ja rakennetaan päähahmon ympärille pelkkää menestystarinaa ja gloriaa. Tässä kirjassa epäonnistutaan ja käydään pohjalla. Menestystä ei tunnu tulevan ja kun tuleekin, niin se ei tunnu siltä, miltä pitäisi. Oikeastaan kirjassa perinteistä on ainoastaan loppu, jossa rakkaus voittaa kaiken.


Hehkutan, koska kirja sen ansaitsee. Tämä on tähän mennessä lukemistani urheiluelämänkerroista ehdottomasti paras. Sen vuoksi, että se kertoo enemmän ihmisestä kuin urheilusta. Ja tämän kirjan ihminen sai minut kiinnostumaan urheilusta nimeltä tennis aivan uudella tavalla.