tiistai 15. marraskuuta 2016

Kerran elettyä - Pauli Hanhiniemi



Minulle tämän syksyn odotetuin uutuus oli ehdottomasti Pauli Hanhiniemen kirjoittama "Kerran elettyä". Tällä kertaa en itse mennyt kirjakauppaan, vaan synttäripukki oli kopannut kirjan kainaloon sopivasti näin marraskuussa. Kirjan lisäksi kauppoihin tuli hieman aikaisemmin jo Hanhiniemen uusi soololevy. Molemmat olisivat joka tapauksessa päätyneet kirjahyllyyn.

Olen ollut lauluntekijä, laulaja, Hanhiniemen vankkumaton ja täysin subjektiivinen ihailija jo jostain Kolmannen naisen ajoilta alkaen ja seurannut miehen tekemisiä läpi Perunateatterin ja Hehkumon kautta uuteen Kolmanteen naiseen. Erotan melko hyvin Hanhiniemen kynän jäljen hänen muillekin tekemissä biiseissä (Kakskytä senttiä, Särkyvää). Tykkään miehen tavasta sanoittaa ja maalata sanoilla kuvia, jotka kertovat lyhyesti, mutta ytimekkäästi elämästä hieman sarkastisella twistillä.

Kirja kuin koru

Kirja on Docendon kustantama ja formaatiltaan hieman perusromaania suurempi joka suuntaan. Ensimmäisenä kirjassa kiinnittää huomion siihen, että sen ulkoasuun ja layoutiin on panostettu huolella. Selasin kirjaa pitkän aikaa lukematta, sillä kirjan kuvat, paperi, fontti sekä koko asettelu oli erittäin kaunista. Kirja olikin kädessä kuin koru. Moni ei kiinnitä kirjan ulkoasuun huomiota, mutta koko ulkoasulla on suuri merkitys lopputulokseen.

Voisi ajatella, että tätä Hanhiniemen kirjaa ostetaan verrattain paljon lahjaksi ja sellaiseksi kirjaksi, joka hankitaan omaan kirjahyllyyn. Tällöin hienompi ulkoasu varmaan palvelee tuota tarkoitusta. Ja loppuvuodessa on myös kaksi isompaa kirjasesonkia - isänpäivä ja joulu - joissa tarjonnan määrä kasvaa. Tuolloin on merkitystä sillä, että valikoimasta erottuu joku kirja puhtaasti ulkonäöllisistä syistä.

Mies ja ääni

Kirja on Pauli Hanhiniemen itsensä kirjoittama ja miehen ääni kuuluu joka sivulla. Tarina on kirjoitettu minä-muotoon ja kirja sisältää Hanhiniemen tarinoita vuosien varrelta. Kirja ei siis etene tylsästi luetteloiden saavutuksia, vaan se on kuin trubaduurin tarinan pitääkin - tarina sieltä ja toinen täältä. Kirjoittaja on nostanut itselleen tärkeitä tapahtumia ja monet niistä ovat sellaisia, jotka eivät ole suurinta valtavirtaa, vaan enemmän tekijälle henkilökohtaisia. Kirja on tekstiltään - niin kuin olettaa saattaa - erittäin sujuvaa ja eteenpäin kulkevaa. Olisi erikoista, jos sanoittamisen ammattilainen takeltelisi tässä kohden. Kokonaisuus on miellyttävää luettavaa. Lopussa jopa tuntui, että menipä nopsaan - "olix tää tässä".

Erikoinen yksityiskohta kirjassa on se, että kirjoitusjaksojen välissä on kirjoitettuna Pauli Hanhiniemen tekemiä sanoituksia. Sanoitukset etenevät samaan tahtiin kirjan tarinan kanssa. Sellaiselle kuin minä, joka on kuunnellut nuo sanat aika monta kertaa levyiltä, lyriikoiden anti on aika ohutta, mutta tarinaa ne tukevat luonnollisena osana - tai tarkemmin sanottuna ovat osa miehen tarinaa.

Tarinat

Hanhiniemen tarina on mielenkiintoista luettavaa, mutta kokonaisuus on hieman liian repaleinen. Minulle kirjan seuraaminen oli helppoa, koska tunsin paljon pohjaa ennestään. Sellaiselle, joka ei bändejä tai Hanhiniemeä tunne, voi tarinan seuraaminen olla vaikeampaa.

Itse odotin myös taustoja biisien takaa. Miksi ja miten tehtiin Suomen ehkä hienoin rock-biisi "Tästä asti aikaa" tai mikä johti Kolmannen naisen hajoamiseen ensimmäisellä kerralla? Minua kiinnostaa tarinat noiden hienojen sanoitusten kääntöpuoli, koska se syventää biisien kuuntelua. Ja Hanhiniemen sanoitukset kuulostavat monesti sellaisilta, että niiden takana on itse elettyä elämää, joten totta kai tarinaa jää kaipaamaan. Hyvänä esimerkkinä vaikka uuden levyn biisi "Suru teki lähtöään" - kuka voisi luulla, että tuo tarina tulee mielikuvituksesta eikä eletystä elämästä?

Kirja maalaa kirjailijasta nöyrän ja työteliään sanoittajan kuvan, joka ei koskaan ole hakenut kohujulkisuutta, vaan on halunnut olla esillä ainoastaan biisiensä kautta ja tietenkin esiintymislavalla. Kirjassakaan ei ole kirjoitettu paljastusjuttuja tai kerrottu muista kuin bändien jäsenistä. Linja on puhdas ja tukee tuota Hanhiniemen asennetta julkisuutta kohtaan.

Ja jälleen kerran pääsee kuulemaan sen faktan, että menestyneenkin rock-muusikon elämä on pääosin paljon muuta kuin glamouria ja kimalletta. Se on raakaa työtä, jossa lahjakkuuskin kantaa vain tiettyyn pisteeseen ja loput on tehtävä raa'alla työllä.


Todennäköisesti tulen palaamaan tämän kirjan pariin uudestaan eli kirjahyllystä tämä saa paikan eturivistä. Suosittelen toki niillekin, jotka eivät Hanhiniemen tuotantoa ennestään tunne, saatatte kokea yhtäkkiä vetoa kolmanteen naiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti