perjantai 11. marraskuuta 2016

Pohjois-Korea trilogia

Pahoittelut, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut tätä blogia. Kyse ei suinkaan ole siitä, ettenkö olisi lukenut kirjoja, vaan siitä, etten ole ehtinyt kirjoittaa niistä. Lukemisen alla on koko ajan pari kirjaa ja tuolla muistikirjassakin odottaa muutaman kirjan arvioinnit kirjoitustaan. Tässä kuitenkin yhden luku-urakan tulos.

Jäin koukkuun Pohjois-Koreaan - maahan, joka on kuin liian pitkälle viety ihmiskoe tai loputon painajainen. Diktatuuri Kiinan kyljessä, jolla on täysin omat säännöt ja elämä. Luin tuosta maasta kolme eri kirjaa ja kolme erilaista tarinaa. Nuo tarinat kannattaa lukea tässä samassa järjestyksessä, jossa itse ne luin, sillä siten saa parhaiten esiin sen kontrastin, jonka tuo maa pitää sisällään. Pohjois-Korea on kovin erilainen saalisketjun eri päissä oleville. Mutta helppo tai yksiselitteinen se ei ole kenellekään.

Pohjois-Koreasta on viime vuosina tehty hyviä teoksia, jotka kaikki sisältävät tarinan paosta diktatuurin kynsistä. Useat kirjat ovat nimenomaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat mielipiteidensä tai ilmiannon vuoksi suljettu vankileiriin ja päässeet sieltä pakenemaan yleensä Kiinan kautta Etelä-Koreaan tai Yhdysvaltoihin. Luettuani kaksi pakotarinaa ymmärrän, miksi heille tulee tarve huutaa maailmalle, millaista elämä suljetussa diktatuurissa voi olla.

Leiri 14 

Leiri 14 kertoo tarinan Shin Dong-hyukista, joka syntyy ja kasvaa vankileirillä ja oppii leirin tavoille pienestä pitäen. Tämä tarina on näistä kolmesta ehdottomasti raain ja julmin, sillä se kuvataan pienen lapsen silmin. Leirin arki perustuu ilmiantoihin, kidutukseen, teloituksiin ja ehdottomaan kuriin. Leirille suljetut kansalaiset ovat menettäneet ihmisoikeutensa ja heitä kohdellaan kuin arvotonta karjaa. Shin Dong-hyuk näkee perheenjäsentensä teloituksen ja häntä kidutetaan pakomatkan suunnittelun vuoksi.

Lopulta kuitenkin Shin Dong-hyuk alkaa suunnitella pakoa ja lopulta päätyykin Yhdysvaltoihin. Kirjaa sanotaan ensimmäiseksi leiriltä vapauteen paenneen kirjoittamaksi tarinaksi ja julkisuudessa on jo ehditty epäillä tarinan todenmukaisuutta ja tarkkuutta. Valitettavasti noin julmaa tarinaa ei voi keksiä, vaan sen täytyy olla totta - ainakin suurelta osin.

Yhdysvalloissa Shin Dong-hyuk kokee suuria vaikeuksia sopeutua vapauteen ja vapaaseen yhteiskuntaan ja hän kertookin kirjassa avoimesti, ettei hänelle vapaana eläminen ollut niin helppo ja yksinkertainen juttu kuin, mistä hän haaveili.

Pjongjangin akvaariot

Myös trilogian toinen kirja on pakotarina vankileiriltä. Tarinan juuret vain ovat toisenlaiset. Pjongjangin akvaarioiden pääosassa on Kang Chol-hwan ja hänen perheensä. Perhe kotoisin Pohjois-Koreasta, mutta lähtevät sieltä Japaniin saaden aikaan menestyvän bisneksen, jonka perheen isoisä lopulta myy, koska haluaa palata paremman elämän toivossa takaisin Pohjois-Koreaan. Hommat menevät kuitenkin pieleen ja koko perhe käydään hakemassa kotoaan ja sijoitetaan vankileirille. Tarinassa on koomista se, että kun perhe käydään hakemassa kotoaan leirille, he saavat ottaa mukaansa myös kaikki tavarat, jotka kyytiin mahtuvat - ikään kuin leirillä niille olisi käyttöä.

Kang Chol-hwanilla on edessään samanlainen sopeutuminen kuin Shin Dong-hyukilla, mutta elämä on paljon vaikeampaa, koska Kang on tottunut jo parempaan elämään. Pikkuhiljaa hän kuitenkin adaptoituu kovaan kuriin, ilmiantojen maailmaan sekä väkivallan, kidutuksen ja teloitusten värittämään arkeen. Ruokaa etsitään, varastetaan ja lopulta syödään jopa hyvällä ruokahalulla rottia. Kun nälkä on riittävä, ei ravinnon laadulla enää ole väliä.

Tämäkin kirja päätyy siihen, että Kang pääsee pakenemaan Kiinan kautta Etelä-Koreaan. Pakomatkasta on tehty hyvä ja tarkka kuvaus ja matkan vaiheet ovatkin ehkä kirjan viihdyttävintä antia.

Nämä molemmat pakotarinat opettavat julmalla tavalla sen, että ihminen sopeutuu pakotettuna mihin vain. Vaikka arki olisi mitä, niin sen sääntöihin taipuu lopulta jokainen. Ja diktatuurin alimmalla tasolla olevat joutuvat pelaamaan tosielämän nälkäpeliä joka päivä. Kuvaukset ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin ne, joita kirjoitettiin toisen maailman sodan keskitysleireiltä.

Diktaattorin keittiömestari

Sarjan kolmas kirja räjäyttää tajunnan noiden kahden jälkeen. Kyseessä on japanilaisen Kenji Fujimoton tarina siitä, kuinka japanilaisesta sushikokista tuli Pohjois-Korean diktaattorin lempikokki ja läheinen luottomies.

Fujimoto lähtee vapaasta tahdostaan ja suurten rahojen toivossa pitämään sushipaikkaa Japanista Pohjois-Koreaan ja alkaa äkkiä menestyä. Hyvän kokin maine kiirii myös Kim Jong-ilin korviin ja pian Fujimoto pääsee tekemään ruokaa valtaeliitille ja itse diktaattorille. Päästyään sisäpiiriin Fujimoto näkee eliitin loiston ja kuvaa sitä hienosti. Elämä eliitissä on kovin toisenlaista kuin vankileirillä. Mikään ei tunnu olevan mahdotonta itse diktaattorille ja valtaeliitin elämä sisältää luksusta käsittämättömän määrän. Käytännössä omia teitä ajetaan mersuilla ja BMW:llä ja jatkuvat juhlat pitävät sisällään yletöntä syömistä ja juomista. Näistä ei kansan alempi kasti tiedä mitään.

Fujimoto myös rakastuu ja lopulta luopuu Japanin passistaan. Eliitin kokkina hän kuitenkin pääsee liikkumaan vapaasti ja matkustelee Japanin lisäksi myös Euroopassa. Muutamat virheet johtavat jopa Fujimoton hyljeksintään ja lopulta Fujimoto päättää paeta takaisin Japaniin.

Kirja on kirjoitettu nykyisen diktaattorin Kim Jong-unin isän valtakaudella ja kirjassa nykyinen hallitsija onkin kuvattu nuorena prinssinä. Jo tuolloin Fujimoto arvasi, että Kim Jong-unista tulee hallitsija isänsä jälkeen.

Luettuani nuo kaikki kolme kirjaa, pääni oli aivan pyörällä. Kuinka voi edelleen olla olemassa maa, joka pelaa ihmistensä sieluilla aivan eri säännöillä kuin kukaan muu. Miten maa, joka sulkee kansalaisiaan leireille, voi säilyä olemassa ja selvitä? Kaikki kolme kuvausta veivät mielikuvaa maasta eri suuntiin ja kokonaiskuva Pohjois-Koreasta on kovin kummallinen.

Pohjois-Koreaan jää kuitenkin koukkuun. Tuota ihmettelyä on pakko jatkaa ja lukea lisää tarinoita. Samoin aloin kiinnostua myös siitä, miten maasta kirjoitetaan uutisissa ja mitä koko Pohjois-Koreasta uutisoidaan tänä päivänä. Viime aikojen uutiset ovatkin koskeneet teloitettuja tai kadonneita valtaeliitin jäseniä tai uhoa ohjuskokeista. 

Kaikki kolme kirjaa olivat lukemisen arvoisia ja jokaisen tarina on ehdottomasti ansainnut tulla kirjoitetuksi - ja luetuksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti