 |
| Kuvaaja: Taru Jouhkimo |
Okei, tunnustan. Olen Satu Rämö sekä Hildur -fani. Sarjan kaikki osat löytyvät omasta kirjahyllystä ja uusin versio on aina ostolistalla ennakkomyynnistä. Alkujaan innostuin Hildur-sarjasta hieman jälkijunassa vasta toisen osan kohdalla, mutta kirjat olen tainnut kyllä lukea kronologisessa järjestyksessä.
Eikä Tinna petä odotuksia. Sarjan taso säilyy tasaisena ja jopa nousujohteisena. Ihmettelen suuresti Rämön kykyä kuljettaa pitkää metatarinaa kirjasta toiseen läpi kirjasarjan. Pitkä tarina kulkee päähahmojen mukana tasaisesti, mutta jokaiseen kirjaan löydetään koukku, jota ei edellisessä kirjassa voinut aavistaa. Rämö on ainoita kirjailijoita, jotka pystyvät pitämään pitkän juonen kiinnostavana ja tuoreena sarjan osasta seuraavaan. Tuollaista mielikuvitusta tällainen tusinatarinoija kadehtii (sillä hyvällä tavalla!)
Olen pohtinut todella paljon, miksi Satu Rämö on kirjailijana omaa luokkaansa - ja hän sitä todella on. Tinna myi pelkästään avausviikonloppuna yli 50.000 kappaletta, mikä on Suomen kokoisessa maassa valtava määrä. Sen lisäksi kirjaa myydään äänikirjana niin, että paikka ykkösenä on aika lailla sementoitu aina sarjan seuraavan osan ilmestymiseen saakka. Jotain poikkeuksellista tässä siis on.
1) Hahmogalleria
Hildur-maailma koostuu sopivasta määrästä päähahmoja, joilla on selkeä yhteys toisiinsa. Hahmojen rooli ja painotus kirjojen välillä vaihtelee hieman, mistä tulee fiilis, että samaa dioraamaa valaistaan eri kulmista. Se pitää kirjat erilaisina suhteessa toisiinsa ja toisaalta taas antaa hahmoille eri tavalla nostetta.
Hahmot ovat uskottavia, tuntevia ja eläviä. Minulle on tärkeää, että lukiessa voin piirtää hahmosta kuvan omaan päähäni ja Rämön kirjoissa hahmot ovat vahvoja mielikuviltaan. Sen vuoksi en voi katsoa Hildur-sarjaa ollenkaan televisiosta. Tv-sarjan hahmot eivät vastaa omia mielikuviani ja jotain menee rikki. En myöskään halua nähdä alkuperäisen käsikirjoituksen silputtua versiota tv-versiona. Kirjat toimivat parhaiten, koska niissä juonen pienet nyanssit elävöittävät tarinaa. Tv-käsikirjoitus on noista käänteistä vain valju karsinta.
Tunnepuolen kuvailussa on aina vaarana se, että hahmojen ajatukset annetaan lukijalle liian pureksittuna. Hyvässä tunneilmastossa lukijan mielikuvitukselle jätetään tilaa ja mahdollisuus hoksata henkilöiden ajatusmaailmaa. Tämä on omassa kirjoittamisessa yksi helmasyntejä. Kohtelen lukijaa liian yksinkertaisena ja syötän sanat sekä tunteet turhan valmiina. Asia, josta koetan kovaa vauhtia päästä eroon.
Päähahmojen lisäksi kirjoissa on sekä vakituisia sivuhahmoja (esim. Reykjavikin poliisista) sekä totta kai jokaisen osan spesifit hahmot, jotka liittyvät ykköstarinaan. Vaikka islanninkielisten nimien muistaminen (ja pelkkä lausuminen mielessä) on välillä tuskaa, erottuvat hahmot toisistaan, eikä määrää ole liian paljon.
2) Metatarina
Hildurin suurin vahvuus pitkässä metatarinassa, joka kulkee kirjasta toiseen elävänä, muuttuvana ja silti linjakkaana. Metatarina on aikoinaan alkanut siitä, että Hildur selvittää kadonneiden ja kuolleeksi luultujen siskojensa kohtalon ja jatkuu siitä oman äidin sekä Jaakobin tarinoilla. Koko ajan metatarina kulkee rinnakkain ykkösjuonen rinnalla ottamatta turhan paljon tilaa, mutta pitämällä kokonaistarinan sopivan leveänä.
Noin pitkää ja onnistunutta metatarinan juoksutusta en ole aiemmin lukenut missään. Juonenkäänteitä ei pysty ennakoimaan, eikä tarinan lopputulos ole varmaan kirjailijalle itselleenkään vielä selvää. Kirjoittajan pään täytyy olla todella vahva, että tuon kaiken pystyy hallitsemaan uskottavasti ja kiinnostavasti. Mielelläni kurkistaisin Rämön muistikirjaan, johon tuo pitkä juoni on skaalattu.
3) Islanti
Hildur-sarja ei toimisi Suomessa, eikä se toimisi missään muualla kuin siellä, minne se on piirretty. Islannista on tullut yksi kirjojen päähahmoista. Tarinassa maalataan kuvaa karusta, armottomasta, mutta myös kauniista maasta, jossa tapahtuu outoja asioita. Luonnon, kulttuurin tai ihmisten erilaisuutta ei peitellä, vaan siitä tehdään juonelle ruokaa. Kirjoihin on myös sopivasti hämmennetty islantilaista tarustoa, josta löydetään pääjuoneen mausteita.
Maata ja maastoa kuvaillaan niin uskottavasti, että luulen kirjailijan kävelleen kaikki tapahtumapaikat yksi kerrallaan läpi ja piirtäneen hahmot maastoon. Rämö on tehnyt vähintään oman osansa Islannin matkailunedistämisen hyväksi ja toivottavasti maa älyää palkita hänet jonkinlaisella kulttuuri-matkailu-mitalilla.
4) Satu Rämö
Koska fanitan Satu Rämön kirjoja, seuraan häntä myös somessa. Kirjailijan somepreesens on näkyvä, mutta se on aito, rehellinen ja lämmin. Edelleen Satu Rämö tuntuu aidosti ihmettelevän, miten nämä kirjat nyt näin suosittuja ovat. Mutta se ei silti estä häntä tekemästä somea henkilökohtaisella otteella ja näyttämästä kuvia omasta elämästä. Suuri kirjailija ei siis piiloudu suosion viitan sisään, vaan jatkaa olemista entisenlaisena.
Ja voin sanoa, että harva tuon tason kirjailija tekee samanlaisia kirjastovisiittejä kuin Satu Rämö. Hän kiersi kirjastoja niin pienillä paikkakunnilla, ettei joka paikassa ole edes katuvaloja. Se kuvastaa sitoutumista kirjailijan työhön ja sitä, että lukijoista on aidosti kiinnostunut. Harmittelen, etten päässyt näkemään Rämön visiittiä Lappeenrannassa. Hän on ehdottomasti tyyppi, jonka haluaisin tavata livenä.
***
En paljasta Tinnan juonesta mitään. Sanon vain, että kirja osuu sarjansa jatkoksi upeasti ja kirjojen laatu ei laske, vaikka sarja pitenee. Islannissa tapahtuu taas kummia ja Hildur sekä kumppanit selvittävät hankalimmatkin rikokset. Mukana ovat tutut hahmot, joiden elämä jatkuu eteenpäin siitä, mihin ne ovat edellisessä osassa jääneet. Kun nimeä katsoo, ei tarvitse arvailla, kenen näkökulmasta metatarinaa tällä kertaa katsotaan.
Antoisia lukuhetkiä!
Satu Rämö, Tinna
WSOY, 2025, 406s.
Harkittu ostos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti