Tarina äärioikealta - "Minä perustin uusnatsijärjestön" (Henrik Holappa)

Kirjaston uutuushyllystä tarttui käteeni sattumalta erittäin ajankohtainen kirja. Kirja on entisen Suomen Vastarintaliikkeen johtajan ja perustajajäsenen oma tarina siitä, kuinka natsismista innostunut teini kulki äärioikeistolaisen matkan päätyen lopulta perustamaan Suomen Vastarintaliikettä. Liike on juuri nyt ajankohtainen, sillä yhden jäsenen syytetään aiheuttaneen nuoren miehen kuoleman oikeistolaisessa mielenosoituksessa Helsingissä.

Kasvutarina intohimosta pettymykseen

Kirja on Holapan itsensä kirjoittama ja kirjoittajan äänen kuulee hienosti tekstissä. Teksti on kirjoitettu kronologiseen järjestykseen ja Holappa kertoo, kuinka nuorena innostui natsismista ja äärioikeistolaisista liikkeistä, etsi tietoa ääriliikkeistä, tutustui liikkeen johtohahmoihin aina Ruotsia, Saksaa ja Yhdysvaltoja myöten ja lopulta päätyi yhtenä perustamaan Suomeen oikeistolaista vallankumousta ajavaa ääriliikettä. Kirjan loppupuoli kertoo siitä, kuinka Holappa lopulta pettyi järjestön toimintaan sekä siitä, kuinka hänen aatteensa paloi loppuun ja tilalle tuli lopulta katumus.

Minä otin kirjan käteeni puhtaasti tuon otsikon takia. Joensuussa nuoruuteni asuneena tietyt oikeistohenkiset ääriliikkeet tulivat 90-luvulla tutuksi ja oletin kirjan tekevän rajujakin paljastuksia natsiliikkeen sisältä. Paljastuksia kirja toki tekikin, mutta ehkä niiden paljastusten sisältö paljastui laihaksi. Oikeastaan samanlaisen tarinan olisi voinut kertoa minkä tahansa poliittisen aatteen kannattajaksi eksyvä nuori, joka innostuu puhtaasta aatteesta ja lopulta kyllästyy siihen, kuinka saamaton johto ei edistä riittävästi asiaa tai muut liikkeen jäsenet eivät olekaan palavasilmäisiä aatteen kannattajia.

Hitit ja hudit

Kirjan tulisi kuulua kaikkien niiden lukemistoon, joilla on teini-ikäisiä lapsia. Kirjan alussa Holappa kertoo, kuinka viehtyi natsiaatteesta ja alkoi etsiä tietoa. Samalla, kun tietoa löytyi, niin alkoi myös kritiikitön usko asian oikeutukseen ja siihen, että ulkomaalaisviha ja väkivaltainen rasismi ovat sallittua jonkin asian vuoksi. Nuoria erilaiset ajatukset ja aatteet viehättävät ja vievät mennessään. Holappa kertoo, kuinka kävi kirjeenvaihtoa amerikkalaisten äärioikeistolaisten vankien kanssa ja vaihtoi ajatuksia eri maiden natsiliikkeiden johtajien kanssa. Tämä kaikki aikana, jolloin internet ei ollut vielä niin kaikkien saatavilla kuin tänä päivänä. Kukaan meistä vanhemmista ei voi lopulta ehkäistä sitä, että lapsi näkee internetistä hyvien juttujen lisäksi myös niitä, jotka eivät lapselle sovi. Mutta meidän vanhempien tehtävä onkin valistaa lapsia siitä, kuinka kriittisesti eri aatteisiin täytyy osata suhtautua ja kuinka omaa näkökulmaa kannattaa tarkistaa aika ajoin. Holapan kirjan loppuluku on täynnä katumusta sekä harmittelua siitä, kuinka kirjoittajalla meni viisitoista vuotta hukkaan ja kuinka Holappakin menetti monia tilaisuuksia ns. normaaliin elämään sen vuoksi, että uskoi aatteeseensa.

Kirjan paljastukset sinällään eivät tuoneet mitään wau-efektiä. Pääasiassa Holappa kertoo järjestön perustamisesta, järjestöarjesta ja lopulta siitä, kuinka ulospäin organisoidulta näyttävä natsiliike onkin sisältä joukko hajanaisia klikkejä. Mielenkiintoista on myös mm. moottoripyöräjengeiltä tuttu väite, jonka mukaan itse järjestö ei ole väkivaltaisiin tekoihin osallinen, vaan sen yksittäiset jäsenet. Koska Holappa on itse ollut järjestön todellisessa sisäpiirissä, niin tämä jopa kuulostaa uskottavalta.

Kirja maalaa hyvin kuvaa siitä, kuinka näkyvän yhteiskunnan pinnan alla toimii todellakin myös äärioikeistolaisia järjestäytyneitä liikkeitä, joiden yhtenä tavoitteena on edistää ulkomaalaisvihaa, rasismia ja lopulta jopa oikeistolaista vallankumousta. Minulle mielenkiintoinen huomio oli se, että ainakin Holapan mukaan Suomen Vastarintaliike tekee paljon työtä asiaa edistääkseen mm. tarroja liimaamalla tai jakamalla flyereita kaduilla. Julkisuudessa äärioikeistolaiset liikkeet leimataan luonteeltaan väkivaltaisiksi, mutta kirjan antama kuva on se, että liikkeisiin liitetty väkivalta onkin vain pieni ja osin jopa liikkeelle itselleen haitallinen osa toimintaa.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos jo sen vuoksi, että herätti itsessänikin ajatuksia erilaisten aatteiden voimasta ja vaikutusvallasta.

Suora lainaus kirjan loppupuolelta:
"Perheeni, harvat ystäväni tai edes koulukiusaamiseni eivät tehneet minusta uusnatsia. Minusta tuli uusnatsi, koska olin houkutuksille avoin ja halusin tulla ihailemani ryhmän hyväksymäksi. Myöhemmin, kuten kuka tahansa radikaali, oikeutin tekoni aatteella, jota pidin ihmistä korkeampana voimana"