Tuntematon panssariässä - Raymond Bagnodas: Panssarikreivi

Raymond Bagnodaksen kirjoittama teos Panssarikreivi on se kirja, joka inspiroi minua aloittamaan kirjablogin. Kirja tarttui kouraani kirjakaupan syysalesta ja ennen lukemista en tiennyt kirjoittajasta tai päähenkilöstä yhtään mitään. Suoraan sanottuna ostin tämän kirjan, koska se oli hinnaltaan halpa ja sopi siihen lukumaailmaan, jota itse paljon luen. Samalla kun luin tätä kirjaa ja keskustelin aihealueesta ystävieni kanssa huomasin, että kirjablogeissa ei juurikaan käsitelty sotakirjoja. Alunperin aioinkin perustaa blogini puhtaasti sotakirjojen ympärille ja antaa sille nimeksi yksinkertaisesti "Sotakirjat" - no ajatukset kehittyvät ja muuttuvat ja nyt kun tämä blogi on saatu alulle, niin mieluummin kirjoitan väljemmin rajatusta aihealueesta.

Saksalainen panssariase toisessa maailmansodassa

Saksalaisten menestys toisen maailmansodan alussa perustui pitkälti uusien aselajien käyttöön sekä eri aselajien yhteistoimintaan. Käyttämällä yhdessä panssari- ja jalkaväkeä oli mahdollista saavuttaa nopeasti menestystä sellaisia maita vastaan, joilla ei vastaavia aselajien kehitysaskeleita ollut otettu. Loppujen lopuksi ensimmäisen maailmansodan häpeälliseksi koettu rauha palveli Saksaa, jonka oli pakko alkaa kehittää asevoimiaan alusta saakka ja kehityksen myötä aselajien painopistettä oli mahdollista muuttaa uuteen suuntaan (panssarijoukot, ilmavoimat sekä sukellusvenelaivasto).

Panssariaseen kehityksessä huomattavaa on samalla se, että sodan kuluessa aselaji otti kehityksessä valtavia kehitysaskeleita. Niillä aseilla, joilla lähdettiin operaatio Barbarossaan, ei enää ollut minkäänlaista taktista merkitystä kahta vuotta myöhemmin, kun Saksan armeija peruutti selkä edellä takaisin vanhoille rajoille.

Panssariaseen menestyksekäs käyttö johti samalla myös siihen, että se synnytti aselajin pariin uusia legendoja. Koko sotahistorian alalla ikuisiksi ajoiksi tunnetuiksi nousivat marsalkka Erich Von Manstein sekä hänen kenraalinsa Heinz Guderian. Viime vuosina on tehty uusia ja todella hyviä henkilöhistorialllisia teoksia panssarivaunujen päälliköistä. Tunnetuimpana panssariässänä tunnetaan ehkä Otto Carius, joka teki tuhoja Tigerin päällikkönä ja jonka elämänkerta "Tigerit mudassa" lienee jonkin sortin perusteos panssarisodan kuvaajana.

Suosittelenkin ennen Panssarikreivin lukemista tutustumaan Peter McCarthyn ja Mike Syronin perusteokseen "Panssarisota : Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa". Kyseistä kirjasta saa perustiedot Saksan panssariaseen koostumuksesta (vaunutyypit, joukot, taistelut, henkilöt) sekä parhaan kokonaiskuvan koko saksalaisen panssariaseen kehityksestä ja käytöstä toisessa maailmansodassa ja tällöin Panssarikreivin tapahtumat on ehkä helpompi asettaa oikeaan mittasuhteeseen ja tajuaa ehkä paremmin myös kreivin sotasaavutukset.

Hyazinth Graf von Strachwitz (1893-1968)

Kreivi Hyazinth von Strachwitz edusti aitoa vanhaa Sleesialaista ylimystöä. Hänen lempinimensä Panssarikreivi on perua juuri tuosta ylimystaustasta, mutta toisaalta myös siitä, että kreivi johti toimintaa aina rintaman etulinjalla ja ansaitsi omien joukkojensa kunnoituksen työn kautta.

Toisen maailmansodan syttyessä kreivi oli kokenut konkari, joka oli palvellut ensimmäisessä maailmansodassa Saksan ratsuväen joukoissa. Toisessa maailmansodassa kreivi astui panssarijoukkojen palvelukseen ja palvelikin eri joukoissa läpi sodan palvellen sekä Ranskan että Venäjän rintamalla. Sodan lopussa kreivi taisteli vielä kiivaasti puolustaen Saksan maaperää venäläisten hyökkäystä vastaan jääden lopulta vapaaehtoisesti amerikkalaisten vangiksi.

Poikkeuksellista kreivin tarinassa on se, että hän on Saksan joukoissa toisen maailmansodan  joko paras tai toiseksi paras panssariässä, laskentatavasta riippuen. Tuhottuja panssarivaunuja sodan aikana von Strachwitzin tilille on laskettu jopa 200 kappaletta. Tämä johtikin siihen, että sodan kuluessa panssarikreivi palkittiin aina kolmannen valtakunnan toiseksi korkeimpaan kunniamerkkiin saakka - ritariristi tammenlehvin, miekoin ja timantein. Timanttiristein palkittuja sotilaita koko sodan aikana oli vain 27 kappaletta, joten joukkoon päästäkseen täytyi ansioiden olla mittavat (esimerkiksi Erich Hartmann, Otto Kretschmer). (Tietokilpailunikkareille tiedoksi, että korkein saksalainen kunniamerkki toisessa maailmansodassa oli Ritariristi, kultaisin tammenlehvin ja timantein ja niitä myönnettiin vain yksi kappale koko sodan aikana, lentäjä Hans-Ulrich Rudelille)

Kreivin tarina on poikkeuksellinen monesta syystä. Sodan aikana von Strachwitz operoi monenlaisella kalustolla ja joutui toimimaan myös niin, että hän lähti taisteluun resurssien puolesta alakynnestä. Tällöin voitot saavutettiin taktisella ja operatiivisella osaamisella ja rohkeudella. Kirjassa onkin monta tarinaa, jossa kerrotaan kreivin hyödyntäneen taktista osaamistaan saavuttaen siten voittoja etukäteen huomattavastikin ylivoimaista vihollista vastaan.

Toinen poikkeuksellinen seikka on se, kuinka kirjailija kertoo alussa siitä, että kreivistä on saatavissa niukasti lähdemateriaalia. Von Strachwitz on tunnettu hahmo, mutta hänestä ei silti ole aiemmin kirjoitettu tarkempaa lähdeteosta, eikä saatavilla ole kovinkaan paljon luotettavaa tietoa toisen maailmansodan tapahtumista. Kirjan kertomukset perustuvatkin virallisiin asiakirjoihin, joita on täydennetty toisen maailmansodan aikalaisten kommenteilla. Tämä tekee kirjasta tietyllä tavalla myös heikon. Kun tarinoissa ei kuule kreivin itsensä ääntä, niin kerronta on persoonatonta.

Lataa ja ammu!

Kirja oli tällaiselle toisen maailmansodan entusiastille hieno kokemus. Tarinat rintamilta panssarivaunun komentajan silmin olivat mielenkiintoista luettavaa ja kreivistä kuoriutui todellisen suoraselkäisen sotilaan kuvaus, vaikka sitten muiden kertomana. Minuun kreivin persoona teki vaikutuksen. Vaikka kirjan lopussa sota oli jo varmasti hävitty, niin kreivi pyrki taistellen säilyttämään kotimaataan loppuun saakka ja selvässä alivoimassakin taistelemaan niin, että vihollisen etenemistä saatiin hidastettua ja sitä kautta siviiliväestölle rakennettiin turvallinen väylä perääntyä Saksan maaperälle.

Ensimmäiseksi toisen maailmansodan panssaritaisteluja kuvaavaksi teokseksi en tätä suosittele. Tarinasta saa enemmän irti, jos tuntee jo sodan askeleet, hahmot sekä taistelutavat ja niiden kehityksen etukäteen. Von Strachwitz ylsi sodan aikana käsittämättömiin saavutuksiin ja niitä osaa arvostaa vain, jos osaa asettaa ne oikeaan kontekstiin.

Kirjan kirjoitustyyli kielii siitä, että kirjoittaja on itse haltioitunut kreivin persoonasta ja kirjan kieli onkin asteen verran liian ihaileva historiateokselle. Kreivistä maalataan tavallaan jopa liian tarunhohtoinen hahmo.

Tämä kirja jää minun omaan kirjahyllyyni perusteokseksi.